Kiitos kesän parhaasta päivästä!
Vuoden 2026 lipunmyynti alkaa loppuvuodesta.

Ajankohtaista

Tehdään yhdessä turvallinen VIP!

Teiskonen VIP -tapahtumissa turvallisuus on ensiarvoisen tärkeää. Jotta kaikilla olisi yhtäläinen mahdollisuus nauttia tapahtumasta, kokosimme muutaman kohdan muistilistan, joilla meno pysyy mukavana kaikille – koko päivän.

Laivalla ralliin

Helikopteri- ja autokyydin lisäksi VIP-tapahtumaan voi lipua lempeästi laineita pitkin laivalla. Tänä vuonna laivakyyti kulkee perjantaina ja lauantaina mennen tullen. Laivoina toimivat Suomen Suvi ja Rhea, jotka ovat viihdyttäneet asiakkaitaan Keski-Suomen vesillä jo vuosikymmeniä.

Ai missä me nähdään ja onko jollain mun lippu?

Maailman paras päivä Teiskosen VIP-vieraana on monivaiheinen ja mukaan mahtuu myös muistettavia kellonaikoja ja saapumispaikkoja. Ei kuitenkaan syytä huoleen, sillä pääsylippuna toimiva VIP-kaulapassi ja päivän aikataulut toimitetaan sinulle hyvissä ajoin ennen tapahtumaa perinteisellä kirjepostilla.

Kipinöitä konepellin alla

Jos haaveilee pienesti, saa pieniä asioita, jos haaveilee isosti, saa bändin tapahtumatelttaan. Rallimakkaran voi vaihtaa sisäfileeseen ja pillimehut skumppaan. Alusta asti oli selvää, että kaikki tehdään paremmin kuin kukaan muu. Yli kahdessakymmenessä vuodessa lämminhenkisestä tapahtumakojusta on kasvanut Jyväskylän Rallin suurin ja arvostetuin VIP-tapahtuma.

LUE KOKO TARINA TÄSTÄ >

0